Erään työttömän arkea / Everyday life of an certain unemployed

Suomeksi

Työttömänä oleminen on mielenkiintoinen kokemus. Kotona istuessa pääsee rentoutumaan, kun ei tarvitse varsinaisesti lähteä mihinkään. Saat luettua kirjat joihin ei ole ollut aikaa tai energiaa. Pelikirjastosta löytyy useita pelejä, jotka ovat jääneet kesken ja joista saa aivan uuden ilon irti. On aikaa katsella leffoja, piirtää, kirjoittaa, soittaa soitinta tai mitä tahansa äiti aikoinaan kielsi tekemästä, koska et saanut kolmessa tunnissa täytettyä tiskikonetta.

Hiljaisuus alkaa tuntua mukavalta, kun henkilöstöpuolen Pirkko ja lähin esimiehesi eivät ole nalkuttamassa, miten parrastasi löytyy taas donitsin muruja ja nenänkaivaminen keskisormella ei ole sopiva tapa ilmaista mielipidettäsi kokouksessa. Tutut haluavat vain kysellä miten työnhakusi sujuu ja vaatia, että kyllä sitä nyt mitä tahansa tekee, vaikka mokomat eivät luopuisi ilmastoidusta nurkkahuoneestaan vaikka joutuisivat uhraamaan esikoisensa paholaiselle. Jätä siis vastaamatta puheluihin ja viesteihin, ne käyvät vain hermoille.

Kukaan ei ole valittamassa ulkonäöstäsi, joten anna hiusten ja parran kasvaa villinä ja vapaana kuin lauma taidepuolen opiskelijoita. Säästä vesilaskussa ja käytä samoja vaatteita pari, kolme päivää putkeen. Jokaisen ihmisen omistama ”vaatetuoli” alkaa näyttää joltain amerikkalaisen showpainijan ja Lovecraftilaisen mörön väliltä, mutta hetken kaivamisen jälkeen, sen syövereistä löytyy paita, joka tuoksahtaa yllättävän raikkaalta.

Aurinko paistaa, on lämmintä ja linnut laulavat. Pistä ikkuna ja sälekaihtimet kiinni, koska valo heijastuu tietokoneen ruudulta ja tirriäiset peittävät serenadillaan MacGyverin selityksen, miten lehmänlannasta ja parista patterista rakennetaan pommi. Itse asiassa on sen verran lämmin, että turha vaatteita on vetää niskaan. Kalsareilla ympäri kämppää kekkaloiminen tuntuu kevyeltä ja mukavan ilmavalta. Ruokavalio koostuu tässä vaiheessa pikanuudeleista ja jauhelihasta. Pakastepitsa on gourmet ateria, koska sen voi vain paiskata uuniin. 40 minuutin jälkeen todetaan, että mustat reunat tuntuvat oikeastaan mukavan rapsakoilta ja ekstra juusto, jota hellästi kuin maailman toiseksi suurin rakastaja, asettelit lätyn päälle, sivelee nielun rasvalla ja auttaa saattamaan viikonlopun kohokohdan turvallisesti mahalaukkuun.

Ihmisen muotoinen variksenpelätti katselee ulko-oven silmäreiästä, kuinka naapurit lähtevät toinen toisensa jälkeen aamulla töihin. Naama rehottaa kuin raivotautinen spanieli etkä ole ajoissa hereillä, et vain mennyt nukkumaan. Kieli on unohtunut pitkän aikaa sitten. Paikallisen kebabmättölän pitäjä ymmärtää murahdukset ja örinän tuplasalamiksi ja Simpsons maraton pyörii ruudulla. Ihmismöykky pyörähtää sohvalle odottamaan apetta ja rentoutuu. Koko olemus on niin rentona, että DNA vyyhti alkaa purkautua ja ihminen muuttuu ameeban oloiseksi hyytelöksi, joka sohvalla tutistessaan valittaa kuinka vaikeaa elämä on, kun joutuu näinkin kauan odottamaan, että saisi murua rinnan alle.

Jos on uskominen työttömistä nillittäjiä, yllä oleva kuvaa jokaista työttömäksi jäänyttä kanssaihmistä. Jostain syystä yhteiskunta ei ymmärrä, kuinka erilaisia yksilöiden olosuhteet voivat olla. Kateus nostaa myös rumaa lärviään koska luonnollisesti työtön elää herroiksi juuri sinun verorahoillasi. Omasta kokemuksesta on syystä tai toisesta jäänyt kaviaari ja shamppanja ja tilalle tuli helvetin terve ahdistus, saanko tässä kuussa ruokaa pöytään.

Kunnolla rupesi ottamaan päähän myös jokainen ihmisperse, joka roikkui kauluksessa kiinni kiljumassa että jotain sitä nyt vaan pitää tehdä! Kyseisille elämän puun aurinkoisimmilla oksilla keikkuville sankareille teki mieli ruveta karjumaan valikoituja elämän totuuksia höystettynä niin monella ekspletiivillä kuin yhteen lauseeseen saa fyysisesti mahtumaan. 

Totuushan siis on, että jokaisella ihmisellä on omat halunsa, vikansa, taitonsa, olosuhteensa ja kaikkensa. Yhdellä ihmisellä voi olla äärettömästi vaikeampaa saada elämäänsä hallintaan, kun taas toinen porhaltaa elämän valtatiellä vasenta kaistaa ilman yhtäkään hidastetta. Jos löydät kuoppaan vajonneen ja haluat asialle jotain tehdä, niin hiekan lapioimisen sijaan ojenna mielummin kätesi ja auta se onneton ameeba ylös.

-Matti

In english

It’s an interesting experience, being unemployed. With no real need to leave the house, there’s plenty of time to just sit and relax. You can finally read all those books you never had the time or energy for. You can rediscover all manner of gems left unfinished in your game collection. You have the time to watch movies, draw, write, play an instrument, or do anything else your mom wouldn’t let you do back in the day after you’d failed to put the dishes in the dishwasher even though you had three hours.

The silence is pleasant when compared to Pirkko from HR and your supervisor tag-teaming on you to nag about the donut crumbs in your beard and how picking your nose with your middle finger is not the Robert’s-Rules-of-Order-approved method of raising a motion in a meeting. Everyone you know keeps asking how the job hunt’s going – surely there’s something for you to do? – for all that they themselves wouldn’t give up their air-conditioned cubicles even if the devil came to claim their firstborn. So you might as well stop picking up the phone and reading your messages, they’ll just get on your nerves.

There’s no one to complain about your appearance, so let your hair and beard grow as wild and free as a stampeding herd of art students. Save on the water bill by using the same clothes two or three days in a row. Sure, your designated clothes storage chair might have a silhouette somewhere between that of a professional wrestler and a Lovecraftian abomination, but after a bit of digging you’re bound to unearth a shirt with barely any odor to it all.

The sun’s shining, it’s warm outside and the birds are atwitter. So close the windows and draw the blinds, since the light will glare off your monitor and the avian serenades will drown out MacGyver’s plan to make a bomb out of a heap of dung and a few batteries. Actually, it’s warm enough that there’s no real need to get all dressed up. Romping around the house in your undies gives you a light and delightfully breezy feel. By this point your diet consists of instant noodles and ground beef. A frozen pizza is a gourmet meal, as befitting its complex cooking method of “put in oven”. After 40 minutes you’ll find the crust nice and crunchy and the extra cheese you added, with the gentle touch of the world’s second greatest lover, will coat your throat with grease and see the weekend’s main course safely to your gut.

Spying through the peephole, a vaguely humanlike scarecrow watches the neighbors head off to work in the morning, one after the other. Your face brings to mind a rabid cocker spaniel and you’re not up early, you just never went to bed. You lost grasp of language a long while ago. The kebab shop owner understands your grunts and growls to mean “double salami, please” and the Simpsons marathon on TV just keeps on going. The human lump collapses onto the couch, waiting for grub, and relaxes. Its relaxation is so complete that the very coils of its DNA begin to unwind and what was once a human being becomes an amoebic jelly, quivering on the couch as it bemoans the hardship of life and having to wait all this time just to get a little something to eat.

To listen to people whining about the jobless, the above description fits every citizen left without gainful employment. For some reason society has a hard time grasping just how different things can be for different people. The old green-eyed monster is also playing its part, as naturally the unemployed are living large off your taxes. For some reason, my own experiences had a distinct lack of caviar and champagne, replaced instead by a healthy, abject terror of whether or not I would be eating this month.

Another thing that ticked me off was the parade of human offal hanging at my sleeve, yelling to just go out and do something! It was these bright souls that I most wanted to tell a few choice truths about real life, as loudly and with as many expletives as physically possible.

Because really, the truth of the matter is that we all have our own desires, shortcomings, skills, conditions and everything. So while one person may have tremendous trouble getting their life under control, another may speed down the express lane of the highway of life without so much as a speedbump. So, if you find someone down in a hole and want to do something about it, instead of shoveling sand on him, try reaching out your hand and helping that poor amoeba up.

-Matti