Liian vanha kaikkeen / Too old for everything

Eräs henkilö heitti hiljattain ilmoille lauseen, jonka olen kuullut turhan monta kertaa. Jotain niin järisyttävän typerää, että tulee ihmeteltyä, miten nämä oman elämänsä antisankarit pystyvät elämään omassa ahtaassa päässään:

”Etkö sä nyt ole vähän liian vanha pelaamaan pelejä?”

En ole vieläkään saanut varmaa vastausta mikä tämä maaginen luku on, jolloin tietty viihteen muoto tulee päästää päiviltä. Jokin logiikka siinä pitää olla! 18-vuotiaana saa ostaa alkoholia ja ajaa autoa. Kaksikymppisenä saat jo vahvempaa Alkosta. Suurin piirtein noihin lukemiin asti olet aina liian nuori mutta onko meillä ikärajat myös liian vanhoille?

Liian vanha pelaamaan pelejä. Liian vanha käyttämään tarrakenkiä. Farkuista pitää vaihtaa vetoketju nappeihin. Linnanmäellä särvitään kahvia ja katsellaan kaukaa hapan ilme naamalla, kun muut kirkuvat vuoristoradassa, koska hauskanpito on aivan liian lapsellista.

Jos pelaaminen pitää lopettaa aikuistuessa, päteekö sama muihinkin, kuten lautapeleihin? Vanhoilla ryppyisillä käsillä käännellään Hesarin sivuja eikä rämpytellä Kimblen infernaalista meteliä pitävää noppakupua. Unohda Aliaksen paniikinomainen sanamättö, saat vielä kohtauksen. Scrabble on aivan liian lapsellista kun ristikotkin on keksitty.

Entä muu viihde? Minkä ikäisenä en saa enää katsoa elokuvia? Pitääkö kirjojen lukeminen lopettaa kuusikymppisenä vai saanko armonaikaa eläkeikään asti? Onko bingo varattu vanhemmille tahoille, vai voinko osallistua, vaikka en vielä harmaa olekaan. Kuinka on musiikin laita? Pitääkö se lopettaa kertaheitolla vai vaihdanko radion asteittain Radio Rockista Yle Uutisiin?

Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että aikuisuuden tulee olla kurjaa. Mene töihin, pidä pukua ja käyttäydy asiallisesti. Älä väännä vitsiä, se on epäammattimaista. Aloita golfaaminen, juo kahvi mustana ja muista antaa oma, ammattimainen mielipiteesi päivän uutisista, vaikka kukaan ei sitä kysynytkään.

Tässäpä pieni ajatuksen poikanen jokaiselle, joka haluaa nokkansa tunkea sinne, mihin se ei kuulu: Minä teen vapaa-ajallani mitä hitto vie lystään! Niin pitäisi jokaisen muunkin. Minä nautin videopeleistä. Veljeni lasten kanssa on äärimmäisen hauska leikkiä mitä he ikinä keksivätkään. Elokuvan, kirjan tai musiikin genrellä ei ole mitään väliä, kunhan se on viihdyttävää.

Katson vieläkin piirrettyjä ja monet niistä ovat vain parantuneet vuosien saatossa. Olen kavereiden kanssa keksinyt omia versioita eri lautapeleistä ja kokeillut useita eri roolipelejä. Kaikella mitä teen on vain ja ainoastaan yksi tarkoitus: Pitää hauskaa. Jos sinua häiritsee niin suunnattomasti, että minä pidän hauskaa eri tavalla kuin sinä, niin kannattaa katsoa hartaasti peiliin ja miettiä, kumpi meistä kasvoikaan aikuiseksi.

In English

Recently someone asked me something I’ve been asked too many times. Something so astonishingly stupid, it makes you wonder how these unsung antiheroes manage to live in the narrow confines of their own heads:

“Aren’t you a bit too old to be playing games?”

I’ve yet to receive a definitive answer as to at what age I am supposed to put a specific form of entertainment out to pasture.  Surely there has to be some logic to it! At 18 you can buy alcohol and drive a car. By twenty you can score even the stronger spirits from Alko. Until then a person is always too young for things, but are there also age limits for the old?

Too old for playing games. Too old for Velcro shoes. Swap out the zipper in your jeans for buttons. Go to the amusement park and sip coffee while glaring from afar at the others screaming on the rollercoaster, because having fun is far too childish.

Does the principle of adults not playing games extend to other things, like board games? Wrinkly old hands are better suited for turning the pages of a newspaper than setting up some Mousetrap contraption. Best forget about Guess Who?, it’s not like you can put names to faces anymore anyway. Scrabble is far too childish in a world where crossword puzzles already exist.

And what about other kinds of entertainment? At what age can I no longer watch moves? Should I stop reading books at sixty or can I at least keep going until retirement age? Is bingo exclusively reserved for seniors or can those of the non-silver persuasion participate? What about music? Will I have to quit it cold turkey or can I phase it out, turning the dial gradually from Radio Rock to Yle News?

People seem to have the notion that adulthood should be miserable. Go to work, wear a suit and act proper. Don’t make jokes, that’s unprofessional. Start playing golf, drink your coffee black and remember to provide your own professional opinion on the news of the day, even if no one asked.

Here’s a thought for everyone with a predilection for sticking their noses where they don’t belong: I do whatever I damn well like in my free time! And so should everyone else. I enjoy video games. It’s always a delight to play whatever games my brother’s kids come up with. The genre of a film, book or song makes no difference, so long as it’s entertaining.

I still watch cartoons and many of them have only gotten better over the years. My friends and I have come up with our own versions of different board games and tried out several role playing games. All these things I do have only one singular purpose: to have fun. If it bothers you so tremendously that I have fun in a different way than you do, you may want to take a long look in the mirror and wonder which one of us is the one who needs to grow up after all.